Tasapuolista kohtelua?

Olen viime aikoina pohtinut paljon oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden kokemusta työelämässä sekä
näiden käsitteiden suhdetta toisiinsa. Sain vielä lisää tulta alle tähän pohdiskeluun, kuin luin Esko Valtaojan "Kaiken käsikirja" (2012)  sivuilta vanhasta tutusta Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoriasta. Rawlshan yllyttää pohtimaan kaikessa yksinkertaisuudessaan: "Jos et etukäteen tiedä, mihin asemaan yhteiskunnassa joudut, millaisen yhteiskunnan rakentaisit?".

Yhteiskuntapohdiskelun sijaan aloin kuitenkin miettiä, millaisen yrityksen rakentaisin, jos en etukäteen tietäisi, mihin asemaan tuossa yrityksessä joutuisin. Millaiset viestintäkäytännöt toimisivat, millaista johtamista edelyttäisin, millaista päätöksentekoa, millaisia työtiloja, millaisia tehtäviä?
Ajatusleikki on kiinnostava, vaikka joku varmasti heti toteaa ettei vertaus ole mahdollinen - työelämässähän positioihin ei jouduta/synnytä vaan niihin haetaan. Mutta silti - eikö kannattaisi ajatella, että yritys (kuten yhteiskuntakin) toimii mahdollisimman optimaalisesti ja kannattavasti vain, jos se nähdään toimivana mahdollisimman monesta suunnasta käsin? Yhden hyvä ei olisi toiselta pois?

Usein työelämän tasapuolisuudesta keskustellaessa, ollaan hyvin samanmielisiä siitä, että tasapuolisuus on tärkeää. Mutta kun tasapuolisuutta tai sen kokemusta aletaan määritellä, tullaan hankaliin keskusteluihin. Yhden tasapuolinen on toisen ei-tasapuolinen. Jos esimiehellä on tiimissään henkilö, joka ei kipsatun käden vuoksi pysty kuukauteenn kirjoittamaan, onko tasapuolisuuden nimissä kaikkien tiimissä lakattava kirjoittamasta? Tai vastaavasti kaikkien käsi kipsattava? Eipä tietenkään - mutta näin tasapuolisuus usein mielletään: kaikille samanlaista, samalla tavalla ja  samanaikaisesti.

Tasapuolisuuden teemaa kiinnostavampaa keskustelua saadaan aikaan, kun rinnalle tuodaan oikeudenmukaisuuden käsite. Onko oikeudenmukaista, että kaikki lakkaavat kirjoittamasta? Kaikkien käsi työnnetään kipsiin? Ei varmasti. Mikä sitten on oikeudenmukaista ja kuka sen saa määrittää? Uskoisin, että aika hyvä lopputulos saadaan aikaan, jos jokainen hetkeksi pysähtyy pohtimaan, miten toivoisi itseään kohdeltavan samassa tilanteessa? Jos minun käteni olisi kipsissä? Jos minä olisin tuo esimies? Miten haluaisin, että toimitaan? Kipsikäsi- esimerkki on tietenkin riittämätön kuvaamaan työelämän tilanteita - mutta riittävä avamaan asiaa. Haluan ajatella, että oikeudenmukaisuusteorian ydin toimii hyvin myös työelämässä - ainakin seuraavasta näkökulmasta: "Jos et etukäteen tietäisi, missä roolissa olet palaverissa/keskustelussa/tilanteessa, miten haluaisit, että tilanne hoidettaisiin?" Useinhan työelämässä eivät rassaa asiat sellaisenaan vaan tavat ja keinot joilla niitä hoidetaan. Tai ainakin meidän on helpompi puhua keinoista silloin, kun itse asioihin emme voi vaikuttaa.